Luen juuri kirjaa "Tunteet ja syöminen", kirj. Irene Kristeri, sillä itse kärsin syömishäiriöstä, luultavammin oikea nimitys minun tapaukselleni on BED eli Binge Eating Disorder.
Kirjassa entiset (voiko olla entinen -holisti?) syömishäiriöiset kertovat ajatuksiaan elämästään ja toipumisestaan.
Eräs mies, Pentti, kertoo netin sinkkupalstoilla seikkailustaan näin: "Usein olen tuntenut välillämme hyvää yhteyttä ja samankaltaisuutta. En kuitenkaan pysty menemään tapaamaan heitä, sillä pelkään heidän juoksevan karkuun minut nähdessään. Yhden ainoan kerran menin tapaamiseen. Se loppui hyvin lyhyeen. Ehkä minun pitäisi rohkeasti laittaa ilmoitukseen, että olen XXL -kokoa. Ehkä silloin en anna väärää kuvaa itsestäni. Mutta pelkään, että silloin minulle vastaavat vain lihavat naiset, jä hävettää myöntää, mutta minusta mikään ei ole niin epänaisellista kuin lihava, hyllyvä nainen".
Samassa kirjassa on myös tällainen kohta:
"Kuinka usein olet kieltäytynyt lähtemästä tanssimaan säästääksesi itseäsi hylätyksi tulemisen tunteelta tai nöyryytykseltä? Kuinka usein olet mielessäsi haukkunut ihmisten pinnallisuutta, kun vain hoikkia haetaan tanssimaan? Kuinka usein olet itse hakanut sataviisikymmentä kiloa painavaa tanssimaan?

Niinpä. Huomaan itsessäni aivan samoja ajatuksia. Eräs ärsyke taannoin oli The Holiday -elokuva, jonka juliste alla.

EDIT. Kiitoksia kommentista! ja korjauksesta, en itse ole leffaa nähnyt (miten olenkin mainoksista saanut ihan väärän kuvan) ja niinpä tällainen väärinkäsitys. Huh. :D Mutta jokatapauksessa annan tämän kirjoituksen olla, sillä tällaisia ajatuksia kuitenkin voi tulla muualtakin. Ja kai tässä jokin pointti on, vaikka vähän oudon mutkan kautta..... *grin*

Hyökkäsin heti mielessäni tuottajien ja ties keiden kimppuun, sillä loppujenlopuksihan tässä elokuvassa - minun ensimmäisen ajatukseni mukaan - kauniimpi tyttö sai komistuksen, eli Cameron vei Judin (joka ei minusta ole niin komea) ja se Toinen tyttö sai sitten Jack Blackin! Siis kuinka törkeää taas kerran, ajattelin, Katehan on saanut kuulla olevansa turhan pyöreä Hollywood piireihin, ja nyt hänet sitten laitetaan vastakkain Cameronin kanssa, joka jostain syystä on miesten mielestä kaunis (tätä en ole koskaan ymmärtänyt, en miltään kantilta, minusta hän ei vain ole kaunis, tavallinen vain, ihan puhtaasti ilman mitään kostoajatuksia miettimättä) ja tottakai se Upeampi tyttö saa sen komean miehen.
Mutta jälkeenpäin huomasin, että harjoitin itse silläerää myös ulkonäkösortoa, tosin miesten välillä. Ihan huomaamattani. Asetin Judin komean kastiin ja Jackin sitten sinne jonnekin "ei niin hyvän näköisiin". Eihän Jack ole niitä "perinteisesti" ajateltuja komistuksia, mutta ihan normaali mies ja monia katsottaviakin kohtia hänestä löytyy.

Samaan syssyyn voisin kirjoittaa siitä miten yleensä tulee sellainen kuva, että naiset voivat kyllä rakastua vähän tavallisempiinkin miehiin, niihin jotka eivät jaksa sliipata itseään joka päivä tai niihin, joita nyt vaan ei "pidetä" yleisesti komeina. Luultavasti siksi koska naiset näkevät herkemmin niitä pieniäkin yksityiskohtia, jotka tekevät miehestä heidän mielestään komeita ja rakastettavia.
En tiedä, ehkä taas yleistän? Mutta jotenkin vain julkisuudessa näkee enemmän tällaisia pareja.
En kyllä voi sanoa tätä minään varmuutena, sillä oma mieheni pitää minua (jostain syystä) kauniina ja suloisena. Mitä en voi ymmärtää. Emme ole kumpikaan mitään perinteisen mallin hyvännäköisiä ihmisiä, sellaisia normaaleja vain, ihan tavallisia. Itse en oikein osaa pitää itseäni edes kovin söpönä tai suloisena (huh, minäkö?) saati kauniina, yleensä peilistä katsoo ruma tai sitten vain sellainen, no jaa -tyyppi. Sellainen joka ei herätä ajatuksia mihinkään suuntaan. Ne on varmaan niitä parempia päiviä ne.
Itse näen miehessäni niin paljon kaikkea "kaunista", hartiat, kasvojen muodon, silmät, pitkät ripset.. Mietin miksei nykyään tavallisia ihmisiä pidetä minään? Samalla pelkään että joku minua kauniimpi nainen huomaa myös mieheni ja valloittaa hänet itselleen, koska on kauniimpi. Olen joskus kiusannut miestä kysymällä, että jos minua olisi kaksi, toinen olisin minä tässä nyt, sisältä ja ulkoa samanlainen ja toinen sisältä sama ja ulkoa kauniimpi, kumman ottaisit? Ymmärrettävistä syistä mies kimmastui tästä. Silti en voi olla miettimättä ja uskomatta, että mies valitsisi sen toisen minän.
Joskus hän on sanonut, ettei haluaisikaan mitään kaunotarta (ei nyt ehkä näillä sanoin) sillä silloin hän saisi pelätä koko ajan että muut miehet vikittelisivät ja katsoisivat tätä, tai että tämä valitsisi jonkun itselleen paremmin sopivan. Tietysti tämä loukkaa minua, koska en siis ole miehenkään mielestä sellainen jota muut miehet katselisivat tai haluaisivat, mutta toisaalta. En itsekään varmaan kestäisi tilannetta jossa minulla olisi jokin mister finland miehenä.. (ei sillä että ne nyt kovin ihmeellisiä olisivat olleet, niin kuin eivät suomen naismissitkään enää tätä nykyä).

Uh, en tiedä mihin pyrin tällä kirjoitelmalla, kunhan suolsin ulos. Kirjan avulla esitän, että muillakin on samoja ajatuksia kuin minulla ja ehkä sinullakin. Kun vain tietäisi mikä on oikea asenne ja tapa olla ja elää ja miten lakata arvioimasta ihmisiä heidän ulkonäkönsä perusteella ja miksi se ulkonäöllinen arvostus on niin tärkeää nykyään, varsinkin naisille? Miksi jossain GTI -lehdessä jotkut GTI -tytöt ilmoittavat opiskelevansa insinööreiksi, arkkitehdeiksi tai lakimiehiksi ja silti hakevat sitä ulkonäöllistä tunnustusta kekkuloimalla pikkuruisissa bikineissä lehden sivuilla? Miksi?